SusiRuma -perfektionistin kauhu!
Kun jokin on niin ruma, että se onkin jo hieno!
Ajatus Susiruma-työpajoista lähti liikkeelle alunperin tehdessäni hurjia hirviöitä perheen pikkuväelle. Kun huomasin miten suosittuja Monsterit olivat ja miten lapset innostuivat tekemään niitä itse, tuotti se minulle Ahaa-elämyksen!
Kun ei poikalapselle viitsinyt tehdä Molla-Maijaa, tehtiin sitten Monsteri-Molla. Ensimmäisen Monsterin materiaaliksi valikoitui raidalliset, varpaista puhkikuluneet potkuhousut ja malli sävellettiin omasta päästä, mahdollisimman yksinkertaisena ja sen mukaan mitä kangas antoi myöten. Valmistunut pehmo-monsteri-nukke oli suuri hitti, jopa isompien lasten keskuudessa. Sukulaistyttö vallan rakastui siihen ja oma, käsitöitä inhoava poikani, halusi tehdä itse oman monsterinsa! Siskon lapsetkin valmistivat myöhemmin itse omat monsterisa. Kun monstereilla näytti olevan näin suuri menestys, että koululaisetkin halusivat niitä tehdä itselleen, pohdin asiaa hieman enemmän.
Viehättikö niiden rumuus ja yksinkertaisuus? Miksi lapset, jotka muuten inhosivat käsitöitä, innostuivat itse tekemään näitä? Oliko luovuuden ja innostuksen takana se tosiseikka, että tässä ei voinut tehdä mitään väärin? Lapset saivat itse suunnitella monsterinsa mallin, ommella sen (äiti avusti ompelukoneen kanssa) ja tehdä kasvot ym. yksityiskohdat. Jos kangasta leikatessa ei tullutkaan ihan sitä, mitä oli alunperin suunnitellut, ei se haitannut. Sitten siitä tuli vähän toisen näköinen, muttei kuitenkaan ollut tullut mitään virhettä tai epäonnistumista. Monsterit muotoutuivat pikkuhiljaa työn edetessä ja lopputulos taisi olla yllätys itse tekijällekin!
Epäonnistumisen pelko taitaa olla varsinkin meissä aikuisissa juurrutettu niin syvään, että se jopa estää meitä kokeilemasta erilaisia asioita. Käsitöissähän pitäisi uskaltaa kokeilla ja antaa luovuudelle siivet! Mutta kun me perfektionistit pyrimme aina täydellisyyteen ja mitä jos siitä ei tulekaan täydellistä… mitä tututkin sanoisivat jos näkisivät…? Ja kun netti ja harrastuskerhot ja kaikki on pullollaan taitavia ihmisiä, jotka tekevät niin hienoja töitä…. siis paljon hienompia ja parempia kuin minä! Eihän sitä silloin uskalla, eikä voi, eikä tohdi….
Entä jos käännetään asia ihan päälaelleen? Mitä tapahtuisi, jos ei yritetäkään tehdä hienoa, eikä kaunista, eikä sitä täydellistä? Mitä jos yritetäänkin tehdä tarkoituksella rumaa! Siis ei mitään pikkuisen rumaa, vaan oikein susirumaa. Kumma kyllä, tässä kohtaa suorituspaineet ja epäonnistumisen pelko yleensä häviävät ja tilalle astuu se alkuperäinen luomisen into ja tekemisen hauskuus! Rumia juttuja on hauska tehdä ja mitä isommassa porukassa, sen hauskempaa!
Kaikille avoin Susiruma-työpaja Perheiden torilla 31.3. 2012, Porin nuorisotalolla.